Joopa joo, nolojen tilanteiden nainen iski jälleen. Kävin tänään kuulemassa tuomion magneettikuvien tuloksesta kirurgin luona. Onnellinen minä sain diagnoosin, harvinaisesta polvivaivasta jolle ei käytännossä katsoen voi tehdä mitään parantavaa operaatiota. Jippii! Ei operaatiota niinku mihin liittyisi leikkaus-sali, kirurgi ja tähystimet. Jokin muu operaatio kuitenkin tehtiin, vastustuksestani huolimatta. Siihen liittyi tautisen paksu neula, kirurgi ja kukonhelttauute. Siis onnenpekka minä olen nuoruudessani onnistunut katkaisemaan polvilumpiota paikallaan pitavän nivelsiteen. Sitä ei ole silloin kuvattu, eikä hoidettu. On vain kipsattu jalka jos toinenkin lumpioiden paikaltaan menon vuoksi. Mulla on semmoset iloset ja liikkuvaiset lumpiot, jotka ei tykkää viiihtyä kupeissaan. Sitä revennyttä lumpionlukitsinta ei ole siis liitetty takaisin paikalleen ja lumpio on ollut väärässä asennossa apauttiarallaa 25 vuotta. Se on sitten aiheuttanut kuluman lumpion ja reisiluun väliin. Siis ihanaa mulla hankaa reisiluunpää polvilumpioon. Siihen ei kuulema leikkukset auta, eikä nivelen vaihdot, kun nivelissä ei ole kulumia. Pinnoitta vois jollakin aineella, muutama lekuri tekee Suomessa, eikä ole kuulema ollut vastaavaa hyötyä. Kukonhelttauutteella hoidetaan, ei auta kaikkia. Kiva, jos sen kidutuksen kävin tänään turhaan läpi. Tai kiva, jos auttaa puolen vuoden päästä tiedossa uusinta.
Niin se nolojen tilanteiden nainen, otin rakkaan aviomieheni mukaan kuulemaan tuomiota. Hänen avustuksellaan myös nyt se aine on polvilumpion sisällä. Itse olisin iloisesti juossut karkuun, silläkin uhalla että siitä olisi apua. Sitä nimittäin saa myös tablettina, mutta ei yhtä tehokkaalla vasteella. Mitäpä piikkikammoinen ei tekisi itsensä hyväksi vaan söisi mieluummin tabut. Siis rakkaani patistaa minut pedille ja pitää kädestä kiinni. Kirurgi sanoo, ettei käy edes niin kipeää kuin punkteeraus. Älkää hullut uskoko, se käy sataxsataxkäsittämätön kipeämpää. Se painaa lumpion sivuun ja survoo sen hillittömän paksun neulan sisään, ai saatana silloin lähti järki ja hyvät/kohteliaan käytöstavat. Minä huudan kurkku suorana (voin vakuuttaa, että mulla on iso ääni), jalka täydellisessä krampissa. Kirurgi vetää piikin ulos ja kehottaa rentouttamaan jalan. Siis rentouta jalka, kenen jalka? Matin vai sen oma vai jonkun joka odottaa vuoroaan. Takaan ja vannon että eipä kulkenut aivoissa yhtään käskyä, joka rentouttas jalan. Päinvastoin tiukemmalle ei enää lihakset ois voinu olla, tai polvilumpio. Se survas neulan uudelleen, mä luulin että kuolen. Huudan, huudan, huudan, huudan, huudan kuolevani, vittuakin huusin (pyysin ennakkoon jo anteeksi mahdollisia lipsuvia kirosanoja). Sitten alkoi tulla oksennus, huusin senkin julki. Matti siihen, että kohta ohi ja kuulin kirurgin vain tuumivan "tämä on paksua ainetta, kestää hetken laittaa". Hoitaja syöksyy ovesta sisään, kysyy tarviiko lääkäri apua. Minä puristan Mattia hengiltä. Lopulta se vetää neulan ulos ja sitten huutaa Matti, laskimo auki suihkulla tulee verta. Onneksi en nähnyt olisin pyörtynyt, oli tullut kuulema reilusti ja hyvällä paineella. Polvi pakettiin ja minä itken, tärisen ja olen vain hysteerinen. Sitten huomaan huutaneeni niin kovasti, että korva on tukossa. En kuule mitään. Ilmoitan hysteerisesti, että huusin niin kovaa, että mulla meni korva tukkoon. Johon yhdestä suusta kuulen kahden huoneessa olleen sanovan sarkastiset sanat "ai sulla meni korva tukkoon".
Wau, epäilemättä tämä kirurgi ei varmaan ota minua vastaan kolmen kuukauden päästä kontrollikäynnillä. Jokseenkin vaati pokkaa myös sujahtaa ulos hoitohuoneesta vastaanottohuoneen puolelle, missä odotti tyrmistynyt joukko kirurgin tapaamista odottavia. Täysin shokeeraava kokemus ja en ikinä anna enää kenenkään koskea polvilumpiooni. Minun puolesta rakentakoon vaikka järven sinne, ei punkteerata. Kukonheltat saa kulkea vatsan kautta tai totaalisen tiedottomuustilan kanssa piikillä polveen. En voi kuvitella mitään mikä sattuisi enempää kuin tuo. Ehkä varpaankynnen repiminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti