Täällä sitä nautitaan Hoplopissa laatuaikaa lasten ja lapatossun kanssa. Adalla oli ohutsuolenvarjoainekuvaus Oyssissä ja pakollisten sairaalakuvioiden jälkeen ollaan nyt huvittelemassa. Oi ihanaa perskannikkani nauttivat näistä ergonomisesti muotoilluista aikuisten parkkipaikoista. Todella panostettu aikuisten viihtyvyyteen. "Ethän jätä lastasi ilman valvontaa Hoplopiin", niiiiin kärsi vaan peräpäässäsi ja selässäsi. Jos ei ole vielä korvanrappeuma alkanut vaivata... Niin takaan ja vannon, tässä desipelihuudossa rappeutuu sillä nopeudella, että saa lähtiessä etsiä kuuloluunsiruja lattioilta.
Miettikää mitä tautipesäkkeitä täällä voi levitä??? Apuahappiloppuupierettää, Pyllymadonmunat varmaan jonossa vuorolapun kans kaikissa kahvoissa ja pallomerenpalloissa, odottaen ottajaansa. Täit suojaverkon päällä jännittyneessä hyppyasennossa ohikiitävään poninhäntään sinkoavat itsensä. Virus- ja flunssaoliot leijailevat lentävän syljen mukana limakalvosta toiseen. Ihanaa! Entäs sitten se hetki, kun yrität pois lähtöä hommata. Pikkumarakatit katoaa kuin timanttikorvis pallomereen. Ikäväksesi voit myös todeta molempien olevan liian kallisarvoisia hukattavaksi, että etsimään vuan. Oujee kenen nuppi napottaa ylimmän tason ulokepallosta, pilkallinen ilme kasvoillaan? Sitten huudat pää punaisena, että varmasti kellekkään ei jää epäselväksi ketä kutsutaan. Hups nuppi katoaa näköalapallosta ja huokaiset helpotuksesta -on tulossa. On kyllä jokin on tulossa, infarkti tai hermoromahdus, mutta ei jälkikasvusi. Tässä vaiheessa herää suuri metsästäjä henkiin, nappaan sen! Vaellus kiipeily ja liukumäkiradan viidakossa alkaa. Et tietenkään pysty seisomaan, vaan kuljet kumarassa. Hitaasti mutta varmasti, toisin kuin edellä menevä lapsukainen. Punnertelet ja pyllerehdit esteiden ja onkaloiden lomassa, kunnes loppuhuipentumana huomaat olevasi perseestäsi jumissa jossakin reikäseinässä. Taakse kerääntyvä tirskuva lapsijoukko, ei takuulla vähennä tukalaa oloasi. Kohta joku uskalias nakkaa pallomerenpallolla. Seuraavaksi mietit onko jollakin superloonipallotykki kohdistettuna pakaroitasi kohti. Kaikkia naurattaa, ylläri sinua ei. Mikäli näkisit itsesi takuulla naurattas, just nyt vain ei irtoa. Hikikarpalot virtaavat ja tunnet kun otsasuoni paisuu. Pyristelet itsesi irti huomataksesi, että lapsukaisesi on jo toisella puolen salia trampoliinilla. Ja sitten loppuu akku. Sekä onnettomasta äidistä kuin tästä läppäristä. No onnekseni voin kertoa, kerrankin kiitos ja ylistys se en ole minä. Mamman mussukat tulevat kiltisti kun niille sanotaan. Paitsi kerran esikoiseni POIKALAPSI 4v, Koskikeskuksella Tampereella konttautti muutaman kerroksen. Onnekseen ei minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti