Vauvoja

Oi että mikä mussukka nähtiin ekaa kertaa  sunnuntaina. Ystäväni on saanut poikavauvan ja Omppis pääsee  kummitädiksi. Eihän se rippikoulua ole käynyt, mutta pakanalapsi ei onneksi kirkollista kummia kaipaa. Ja onneksi ei sitä uskonnollista kasvatustakaan. Voi sitä onnellista kummitätiä naama kuin naantalin -nappi oli. Onhan meillä perheessa myös pikku-Vellu (kuin Ada häntä kutsuu), sellainen naurunappi koko tädin pieni ihanuus.
Vauvat on ihania, kun ei itse ole tarvinnut sitä maailmaan saattaa..tykkään tosi paljon kaikista raskauteen ja synnytykseen liittyvistä vaivoista ja toimenpiteistä. Lopullinen olomuoto "alapää kuin teurastuksen jäljiltä", houkuttelee välttelemään lisääntymistä. Ja tosi mahtavaa kuljetella niitä vuotavia maitohinkkejä mukana. Ensin ne on kokoa en löydä niin suurta kuppia näistä imetysliiveistä ja sitten muutaman kuukauden venytyksen ja vanutuksen jälkeen kaks nahkasäkkiä. Ja erotiikka on niin kaukana rusinapusseista, saa vaikka kaukoputkella etsiä. Entäs se kuukau(sia) kestävä veren, hyytymien ja mahdollisten mätänevien istukan-palasten valuminen. Neuvolan-tädin kysymykset, haiseeko vuoto pahalle. No tuota ööö, joo illat nuuskin näitä perserättejä, että haiseeko vai tuoksuuko? Eikä voi unohtaa raskausarpia, oot muuttunu seepraksi  9kk aikana, jee pysyvä onnen-tila. Onneksi mahanahkat ei veny....voi pyykkipojilla ripustaa sen heltan nänneihin kiinni ja hyvin yltää. Sitten kun on onnellisesti väliliha halkaistu saksilla tai vielä parempaa REVENNYT kun esikoinen haluaa tulla kyynärpää poskella, kuseminen on täysin verrattavissa hapon valamiseen alapäässä. No vois myös olla sama asia kun 3 promillen humalassa käyt kusella pientareella jossa et huomannut kasvavan takiaisia. OH MY GOOD,  en halua edes muistaa.
Entäs eka paskalla käynti synnytyksen jälkeen, se on oma synnytyskertomuksensa. Ihana ylipirteä hoitaja kyselee osastolla joko suoli on toiminut, no vittu näyttääkö siltä? silmät verestäen katkenneita verisuonia täynnä, kyynelten polttamat poskinahat, hammasta purtu leukakramppiin saakka ja ääni kadonnut tuskanhuudoista. Jos et vielä kävellyt kuin ankka niin viimeistään tässä vaiheessa voi räpylät alle ottaa. Kiva esitellä sitä teurastuksen jäljiltä olevaa tikattua alapäätä, kaikille halukkaille "katsotaan ne tikit, onko lähteny parantumaan" ja tietenkin ne ompelevan synnytyslääkärin vitsin murjaisut, "tuli parempi kuin entisestä" tai "isän iloksi vielä yksi" joo ja eihän juuri synnyttäneen repaleista välilihaa tarvitse puuduttaa ennen ompelua, SEHÄN ON PAKOSTAKIN VIELÄ TUNNOTON synnytyksen jäljiltä. No ihan tiedoksi kaikille synnytyslääkäreille EI OLE. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen sitten tiedät senkin, ettei ne synnyttämiset vauvaan lopu "ponnistellaanpa vielä tämä istukka ulos" joo ponnistellaan vaan, en olis halunnut vielä lopettaakkaan tätä ponnistelemista tällä riekaleisella emättimellä". Sitten on vielä se puutteessa elävä isä talventörröttäjänsä kanssa odottaen ensimmäistä testiajoa onko tikattu tarpeeksi tiukkaan. Ja omat ajatukset yhdynnästä aiheuttavat sellaisen kuivumisreaktion, että saharakin kalpelee. "Pannaanko liukastetta, joo pannaan vaan tähän pesäpallomailaan joka kohta heilahtaa". Okei ja ne raskaus-negistelyt on ihan oma luentonsa. Mutta unohtuuhan ne kauheudet, kun se nyytti siinä sylissä tuhisee, voiko oikeasti olla mitään ihanampaa kuin omat lapset. No ehkä ne lapsenlapset, niitä odotellessa.

Omat <3